Ilmoitukset alueelta Kouvola (117 kpl)

 - 
 
tänään

Ystävä Kouvolan alueelta

Mies, 38 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Olen kohta nelikymppinen mies Kuusankoskelta. Naimisissa - vaikka kai pitäisi lisätä "se on juuri tällä hetkellä monimutkaista, mutta toivottavasti korjattavissa". Välillä elämässä tapahtuu odottamattomia asioita; niistä ja kaikesta muusta olisi ihanaa päästä puhumaan ystävän kanssa. Lähes kymmenen vuotta parisuhteessa/naimisissa on johtanut siihen, että olen onnistunut etääntymään kaikesta paitsi välittömästä perheestäni.

Etsinnässä on ystävä jonka kanssa voisi ihan livenä käydä puistossa, kävelyllä, leffassa, metsässä, syömässä, jne. Baariinkin minut saattaa myös saada mukaan, vaikka alkoholi ei olekaan minun juttuni. Olisi kiva, jos uudella ystävälläni olisi lapsia. Parisuhdestatuksellasi ei ole merkitystä.

Yhteisiä puheenaiheita irtoaa elämästä, lapsista, luonnosta ja tietysti aiheista, joita sinä tuot mukanasi.

eilen

Tuore kouvolalainen etsii uusia kavereita

Mies, 32 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Moi!

Muutin kesällä Tampereelta Kouvolaan ja etsinnässä olisi treeniseuraa esim. juoksu- tai fillarilenkille. Raputkin on jees! Yksin liikkuminen on välillä niin tylsää. :D Kaljalle ja lätkäpeliin voin myös lähteä tai jonnekin notskille istumaan, jos sporttailu ei sinua niin kiinnosta.

Olen 32-vuotias savolaiskaveri ja oikein rentoa seuraa. Laita rohkeasti viestiä!

30.9.2022

Kaveri Kouvolasta

Nainen, 57 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Hei! Etsin juttelu-, kahvittelu-, pizza-, lenkki-, uinti-, pyöräily-, sup-, sali-, kirppis-, leffa-, sienestys-, marjastus-, vaellus-, reissu- yms. kaveria lähialueelta jakamaan silloin tällöin arkea. Olen 57-v, perheetön, työssäkäyvä hyväkuntoinen nainen. En käytä alkoholia enkä tupakoi. Reissutyövuosien myötä kotipaikkakunnan ihmissuhteet ovat vähentyneet. Tilanteen muututtua kaipaan ystäviä, joiden kanssa voisin harrastaa ja jutella ihan tavallisista jokapäiväisistä tapahtumista. Toivon, että liikkuminen ja luonto kuuluisi jollain muotoa elämääsi.

27.9.2022

Moikka

Mies, 52 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Etsin kaveria/ystävää/juttuseuraa lähialueelta, Kotka Lahti akselilla ja tottakai myös kauempaakin. Etäisyys ei ole ongelma, sähköposti, whatsapp tai muu vastaava toimii myös. Olen parisuhteessa enkä etsi romantiikkaa vaan pikemminkin hyvää ystävää naisesta ikähaarukassa noin 35-50v.

Tykkään puuhata luonnossa, metsätöistä, nikkaroinnista, valokuvauksesta, eräilystä, pyöräilystä, kahvittelusta, musiikista, lukemisesta ja tietenkin sarjoista Netflixissä, hiljaisuudesta mökillä, kalastuksesta ym. Juttelen mielelläni myös syvällisempienkin keskusteluaiheiden ympäriltä 😁 Jos kiinnostaa tutustua niin kirjoitathan viestiä. Jos asut lähistöllä, voidaan mun puolesta joskus kahvitella.

21.9.2022

Moikka!

Nainen, 47 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Löytyiskö tätä kautta kaveria/ystävää nuorekkaalle, parisuhteessa elävälle naiselle? Ois kiva jonkun kanssa kahvitella ja höpistä niitä näitä ja nähdä muuten vaan, tai välillä viettää aikaa esim.kirppareilla, kävelylenkeillä, musiikkitapahtumissa, joskus harvoin vaikka viihteellä🙂 Illat menee yleensä kotihommia tehden, leffoja ja tv tarjontaa katsellen.
Tuun toimeen ihmisten kanssa ja erilaisuus on rikkautta! Oon rauhallinen luonne, tykkään käydä joskus syvällisiäkin keskusteluja, hyvä kuuntelija, huumorintajuinen ja positiivisen elämänasenteen omaava, rento ja mukava tyyppi. Otahan yhteyttä niin tutustutaan! 🙂

15.9.2022

Hei Kouvolasta!

Nainen, 44 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Olen 44- vuotias äippä ihminen Kouvolasta. Olen uskovainen vaikka ei nuttura kiristäkään. Luonto on tärkeä minulle ja tykkään retkeilystä, telttailusta jne. Huumori auttaa arjessa ja myös itselle osaan nauraa.
Kirjeenvaihto on puhutellut pitkään ja olisi mukava löytää mukavia luotettavia ystäviä, vaikka tällä tavalla. Iältäsi voit olla 38-55vuotias mies tai nainen. En etsi romanssia.

11.9.2022

Moikka!

Nainen, 36 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Löytyisiköhän tätä kautta uusia live-kavereita? Myös kirjoittelu alkuun käy joko sähköpostilla tai kirjeillä. Silloin tällöin melko yksinäiseltä tuntuu ja olisi mukavaa löytää seuraa esimerkiksi elokuviin tai lenkille. Olen 36v nainen Kouvolasta. Haen myös seurustelu-kumppania miehestä, mutta myös naiset voivat kirjoittaa kaveri-mielessä. Minulla on ylipainoa hieman kertynyt, joka ei toivottavasti ole este tutustumiselle. Käyn kokopäiväisessä työssä arkisin, jonka vastapainoksi olisi mukavaa löytää seuraa Kouvolasta tai lähialueelta. Luonteeltani olen hieman arka ja ujo, mutta kun tutustuu niin juttua alkaa tulla. Toivoisin että olet suunnilleen saman ikäinen. En tupakoi ja alkoholia käytän harvoin. En ole uskovainen, haen ihan tavallista ja normaalia seuraa ajatusten vaihtoon.

27.8.2022

Moi!

Nainen, 28 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Etsin ystävää ystävälle. 🙂
Havahduin kun meidän 28 vuotias ex-Aupair, nykyinen osa-aikainen kotitalousapulainen istui sohvan nurkassa aika apaattisena. Hetki juteltiin ja syy oli, että kaipaisi kovasti ystävää jonka kanssa jutella, käydä syömässä ja mitä vain. Hän on erittäin sosiaalinen, iloinen nainen Indonesiasta ja puhuu hyvää englantia.

Hän on koittanut useammalla eri tavalla tutustua ihmisiin, mutta ikävä kyllä, nätti indo tyttö saa vastakaikua eniten miehiltä ja sitä nyt ei kaivattaisi.

Olisiko sinulla tarvetta uudelle ystävälle jolla taatusti on paljon annettavaa myös itsestään? Erilainen kulttuuri, positiivinen asenne elämään ja muutenkin todella iloinen ja mukava ihminen. Asumme Lautarossa eli helppon matkan päässä esim keskustasta..

20.8.2022

Moikka! Kavereita etsinnässä (:

Nainen, 24 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Moi!
Oon 24-vuotias Kouvolalainen nainen. Oon muuttanut useampaan kertaan ja kaverit on jääneet toisaalle. Kiva olis siis löytää Kouvolan/Kymenlaakson alueelta kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Lähen mihin vaan aktiviteettiin mukaan!!
Oon aluksi vähän ujo, mutta ku pääsen vauhtiin niin nauru raikaa ja juttu lentää!!
Teen töitä sosiaalialalla. Mulla on koira ja oon tosi eläinrakas. Tykkään juhlia, mutta myös rento oleminen vaikka mökillä on tosi jees.
Sun iällä tai sukupuolella ei oo mulle väliä😊
Laittelehan viestiä niin tutustutaan!😊

13.8.2022

Kaveri Kouvolasta? 😊

Mies, 34 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Heippa!
Tule pelastamaan töiden täyttämä tylsähkö elämäni. :D Kaipaisin seuraa kahvitteluun, viinittelyyn, kävelylle tai vaik baariin. Yritän myös keksiä jonkun uuden harrastuksen täältä, saa tulla mukaan, esim jooga tai tanssi kiinnostaisi.
Oon 34v mies, en oikein mahdu mihinkään lokeroon, mutta kuvailisin itseäni aika puheliaaksi, hassuksi, luovaksi, herkäksi, vähän taivaanrannanmaalirityypiksi. :) Musiikki, lukeminen, ja hyvät keskustelut ovat mieleeni. Sun iällä ja sukupuolella ei väliä, mutta parisuhdetta en ole nyt etsimässä.

10.8.2022

Kaveria

Mies, 63 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Olen muuttamassa parin päivän sisällä Kouvolan lähelle... Oon tosi nuorekas..ihan cool..homomies. ja oon kokenut,eronnut..urheilullinen,luonnossa liikkuja,kaduilla,lenkkipoluilla tallaaja...romanttinen olen kyllä..ja osaan helliä ja pitää toista hyvänä.. Oon 186/ 82 mitoissa siisti ,empaattinen siilipää ... Etsin tosi ystävää sinusta 18---26v v. Yksin asustelen ja auto on. Syksy on tulossa,tule juomaan kuppi kuumaa tai tuoppi kylmää...laitetaan tuikut palamaan ja jutellaan ja iloitaan-..Ota pikasesti jo yhteyttä.. Juhlitaan ystävyyttä? tai mennään tekemään nuotiotulet.

9.8.2022

Kavereita Kouvolasta?! 🥹

Nainen, 19 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Heippa!

Oon 19-vuotias nuori Kouvolasta, oon täällä 2 vuotta nyt asunut ja haluaisin löytää kavereita! Miulla on neljä koiraa sekä hevonen. Oon addiktoitunu hiustenvärjäämiseen, tykkään lävistyksistä ja leimat on parhaita! 🤩 Tykkään ajella ja meikata, sekä alkoholin kulutus jokseenkin kuuluu aikalailla miun elämään.😅 Miun snäppi löytyy nimellä Nipisu, ja ig @jessicakaroliinaa

8.8.2022

Morjesta

Mies, 18 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Täällä kirjoittaa 18 vuotias poika Kymenlaaksosta. Etsin samanikäistä tai miksi ei hieman nuorempaa tai vanhempaakin kivaa tyttöä. Oon luonteeltani aika ujo, ystävällinen, luotettava ja muut huomioon ottava. Vapaa-ajalla teen oikeastaan kaikennäköistä ja vietän aikaa todella paljon pihalla. En etsi pelkästään nettikaveria, vaan olisi kiva jos voitaisiin oikeasti viettää aikaa vapaa-ajalla. Mut saa mukaan oikeestaan kaikenlaiseen tekemiseen. Lähtää vaikka frisbeegolfaamaan tai ihan mitä vaan ikinä keksitäänkin.

Jos kiinnostais tutustuu nii ota ihan rohkeesti yhteyttä!

31.7.2022

Etsin poikakaveria

Mies, 20 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Moi. Nyt hakusessa tavallinen ja mukavaluotettava nuorimies.Ikä 18--24v. Itse olen 50 ja kokenut,eronut,sporttinen ja olen 187-.82mitoissa oleva siisti herrasmies. Harrastan ulkoliikuntaa ja eräretkeilyä ja kesäisin käyn vaeltamassa Lapissa.. Asun yksin täällä Kouvolan/Lahden seudulla. Ota reilusti yhteyttä niin tavataan ja vien sinut ensimmäiseksi syömään.. Voisit lähteä kanssani syyskuussa laivaristeilylle Tukholmaan ja kesällä -23 vaeltamaan Lappiin? odotan yhteydenottoasi.. Mulla on Kik:miesvarakas

3.7.2022

Moippa!

Nainen, 22 vuotta, Kouvola, Kymenlaakso

Olen 22-vuotias introvertti nainen Kouvolasta. Etsin itselleni edes yhtä ystävää esimerkiks kahvitteluun, hengailuun, pelailuun ja ihan mihin vaan mitä ikinä keksitään. Musta saa hyvän ystävän joka kuuntelee ja lähtee mukaan melkeen kaikkeen.
Olisi mukavaa jos asuisit Kouvolassa tai sen lähialuiella!

Mun harrastuksiin kuuluu pelaaminen tietokoneella ja koiran kanssa lenkkeileminen. Miun musiikki maku on suhteellisen laaja, mutta eniten tykkään ysärimusiikista. Ois kiva vaikka käydä jossain keikoilla tai festareilla yhdessä! :>

Sun iällä tai sukupuolella ei ole mitään merkitystä, kunhan kemiat vain kohtaavat.
En etsi parisuhdetta tai mitään muuta, miulla on jo mies.
Laita viestiä, jos haluut tutustua! :')

Sivu
Takaisin ylös