Ilmoitukset alueelta Vantaa (441 kpl)

 - 
 
tänään

Uusia, hyviä kavereita

Mies, 31 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Tullut ikävä kyllä huomattua, että millaisia tapauksia tällä sivustolla enimmäkseen pyörii ja netissä yleensäkin. Nimittäin jatkuvasti törmään näihin sanalla parilla vastaaviin, jotka ei edes yritä saada aikaan jutun juurta kertomalla omista asioistaan ja olemalla kiinnostuneita toisen ihmisen asioista. Sen sijaan heiltä pitää itse jatkuvasti kysymällä kysyä asioita, jos haluaa saada heistä edes jotain irti. Tosin monesti käy niin, että parin viestin jälkeen he eivät enää edes vastaa takaisin. Häviävät vain sanaakaan sanomatta. Niin ja he eivät myöskään koskaan itse laita ensiksi viestiä, vaan pelkästään odottavat, että heille laitetaan viestiä. Ei siis tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tajutakseen, että näitä ihmisiä ei kiinnosta, eivätkä he välitä olla tekemisissä. Sitten on myös näitä ihmisiä jotka osaa kyllä muodostaa ihan lauseita, mutta ovat muuten ihan samanlaisia.
Eli jos tiedät olevasi juuri tällainen kuvailemani ihminen, niin älä ota minuun yhteyttä.

Oma syyni kirjoittaa tällainen ilmoitus on se, että vanhojen kavereiden kanssa on tullut kasvettua aika eri suuntaan, eikä uusia ole oikein tullut tilalle, joten olo on usein enemmän ja vähemmän yksinäinen. Etsin niin nettikavereita joiden kanssa voisi käydä normaaleja mielekkäitä keskusteluja kuin myös ihan livekavereitakin lähtökohtaisesti suht oman ikäisistä ihmisistä, mutta ei se ikä ole niin justiinsa jos koet, että voitaisiin muuten tulla juttuun.

Olen avarakatseinen, avoin ja rento tyyppi ja monesti olen saanut kuulla, että seurassani on helppo olla oma itsensä. En ole luonteeltani oikutteleva, enkä pikkumainen vaan enemmänkin ymmärtävä ja sopivasti muut huomioon ottava. Huumorini nautin mustana ja tilannekomiikasta saan usein parhaat naurut, mutta sen verran minussa on kuitenkin älykön vikaa, että hauskoista videosta ja meemeistä en pahemmin välitä, mutta minulle on ihan ok jos sinä niistä tykkäät. Ajattelen, että hyvässä kaveruudesta asioista voi olla myös eri mieltä ja että se on ihan toivottavaakin.

Näissä …

tänään

Taiteen tekeminen, henkinen hyvinvointi ja politiikka.

Mies, 31 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi vaan kaikille.

Eli niin kun otsikossakin sanotaan, niin etsin poliittisesta vaikuttamisesta, henkisestä hyvinvoinnista ja taiteen tekemisestä kiinnostuneita ihmisiä. Tosin piirtää en osaa ja se hieman harmittaa. Voit tulla ottamaan yhteyttä sukupuoleen, ikään tai fyysiseen sijaintiin katsomatta. Toki ainahan se oli mukavampi, jos olisit jostain täältä päin, niin voisi joskus vaikka nähdäkin.

En ole se kaikkein kevytmielisin tai kaunopuheisin kaveri, mutta silti minua kuvaillaan usein mieheksi jonka kanssa on helppo tulla juttuun ja olla oma itsensä. Pähkinänkuoressa sanoisinkin olevani tällainen tavallisen oloinen, helposti lähestyttävä, välitön, suorapuheinen, mustasta huumorista pitävä, ymmärtäväinen, muut huomioonottava, syvällinen, utelias, luova, energinen, positiivinen ja hyvillä hoksottimilla varustettu katufiksu kaveri.

Harrastan musiikin tekemistä genreinä tällä hetkellä karrikoiden räp ja rock. Niiden kolmen aiemmin mainitsemani pääaiheen lisäksi pidän kaikenlaisesta tekemisestä ja seura merkkaa mulle huomattavasti enemmän kuin se itse tekeminen. Hyvien tyyppien kanssa viihtyy, vaikka missä ja huonojen tyyppien kanssa ei nappaa tehdä ees lempiasioita. En ole woke, enkä äärioikeistolainen, vaan jostain siltä väliltä. Tiedän miltä tuntuu olla masentunut ja tiedän miltä tuntuu olla vilpittömästi onnellinen, eikä mulle muutenkaan mikään asia ole tabu.

Monesti myös pohdin asioita pintaa syvemmin ja puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä väkisinkin haastan ihmisiä ajattelemaan asioita ja joskus mun ajatukset voi ärsyttää ja tuntua jopa pahoiltakin, mutta monesti ihmiset myös kiittelee mua siitä, että uskallan kansantajuisesti sanoa asioita ääneen, niin että pitää olla henkisesti vahva ihminen, jos aikoo mun kanssa viihtyä. En halua mitään samanmielisten kaikukammiota, vaan tykkään siitä, että mun ajatuksia haastetaan ja että keskustelu on älyllisesti rehellistä ja muiden mielipiteitä kunnioittavaa. Mulle on mm sanottu että tosi kiva kun mun kanssa …

eilen

Tulkaa pitää seuraa!!

Mies, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Olen ihan kiva tyyppi,
mutta ehkä vähän hullu ja sekopää. :)
Rakastan huumoria ja ehkä
osaan olla myös vakavana tarpeen vaatiessa.
Ymmärrystä löytyy ja hyväksyn kaikki persoonat omana itsenään ja yksilöinä :)
Piirretyt on parhaita, mutta toki tykkään katsoo sarjoja ja leffoja ääripäästä toiseen monipuolisesti. :)

Opiskelen media-alalla ja vapaa ajalla tykkään myös pelailla.

Laita rohkeasti viestiä, johonkin alhaalla oleviin viestintä palveluun . ....>

Snapchat & kik
nobody.995
Instagram
kela_teemu_photography / nobody.995
discord- nobody#5838
telegram: @Teme95
Whatsapp: jos annat numeron!

eilen

Kavereita?

Mies, 28 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi.
Täällä huutelee tyyppi Uudeltamaalta joka etsii ihan kunnon kavereita, pelaamiseen sekä ihan livenä tekemiseen.
Olen Japanista kiinnostunut joten etsin samanhenkistä porukkaa, jota myönnettävästi vaikuttaa olevan suhteellisen vähän.

Muita kiinnostuksia on pelit, autot sekä musiikki.
Olisikin mukava myös löytää joku jonka kanssa pelailla kaikenlaista.

2 päivää sitten

Hakusessa ystäviä☺️

Mies, 22 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka! Olen juuri 22v täyttänyt nuori mies. Etsin uusia kavereita kenen kanssa vaihtaa kuulumisia ja viettää aikaa. Oon kaikkien kanssa toimeentuleva, alkuun hieman ujo. Luonteeltani olen rauhallinen, iloinen, positiivinen, luotettava, ihminen. Eli tosi rento😀 Tykkään oikeastaan tehdä mitä vaan ja perus oleminenkin on kivaa.😃 Jos tuntuu että voitaisiin tutustua niin laita viestiä ja kerro vähän itsestäsi. Mieluiten sellaiset yhteyden otot joita oikeasti kiinnostaisi tutustua ja eikä asuisi kauhean kaukana. En etsi internet kaveria. ☺️.Ilmoitus ei vanhene. :)

30.11.2022

Keikkaseuraa

Nainen, 29 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moi! Suoraan ja lyhyesti naispuoleista seuraa tyttöjen iltamiin, sivistäville maailman parannus viineille ja mahtaville keikoille (itse tykkään pitkälti suomalaisesta musiikista), jos oot kans suomi musan fani ja haluaisit lähtee tanssii avoimessa, spontaanissa ja helvetin hauskassa seurassa niin laita viestiä! 😊 Iästä ei muuten, mut näin 30v puolella en varmaan hirveen hyvin pysy 18v perässä. Vaikka muuten nuorekas olenkin krhm. 🤭 Muuten lähellä sydäntä on pelailu, koirat, kissat, hevoset, luonto, retkeily, sisustus, tositv realityt, sarjat ja elokuvat, musiikki, tapahtumat, risteilyt! Töissä käyn ja muuten vapaat menee omien koirien ja kumppanin kans, joskus olis vaan tarve kaveriseurassa illanvietoille!
t. Eläinrakas höpöttelijä!

29.11.2022

Onko täällä perussuomalaisia kotiäitejä?

Nainen, 38 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka, olen naimisissa ja kahden pienen pojan (1&4v.) kotiäiti Vantaalta. Kaipaisi seuraa samassa elämäntilanteessa olevista lähinnä arkipäiviin, lenkki- kahvittelu- tai leikkipuistoseuraa itselle ja pojille. Ja toki välillä rentoutumaan ilman lapsiakin.

Olen jonkin verran introvertti, en kaipaa paljon ihmisiä ympärilleni tai jokapäiväistä tai edes jokaviikkoista yhteydenpitoa, mutta olen sosiaalinen ja puhelias kun pääsen samanhenkiseen seuraan. Panostan mieluummin ihmissuhteiden laatuun kuin määrään.

Tykkään puhua syvällisiä liittyen esim arvoihin, tavoitteisiin ja haaveisiin. Aikaisemmin olin vihervasemmistolainen bilettäjä, mutta sittemmin silmät ovat avautuneet ja yritän olla loogisempi ja vastuullisempi. Tärkeintä minulle elämässä on perhe, haaveilen kolmannesta lapsesta ja omistusasunnosta. Yritän elää terveellisesti ja yritän tehdä parempia taloudellisia päätöksiä kuin ennen. Tällä hetkellä tosin on tiukkaa, koska haluan kuitenkin olla pitkään kotona lasten kanssa. Esikoinen on juuri aloittanut osapäiväisesti päiväkodin neurologin suosituksesta, koska hänellä on autismipiirteitä.

Tykkään lukea itsensä kehittämiseen ja tieteisiin liittyviä kirjoja. Tällä hetkellä olen tosi kiinnostunut evoluutiopsykologiasta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Viihdyn kirppareilla, pellon laidassa, veden ääressä ja katson scifileffoja ja Studio Ghiblin tuotantoa. Iloa saan lenkkeilystä, kirpparisisustamisesta ja yrttien kasvattamisesta, käsitöistä ja mm. 80-luvun musiikista. Yritän olla säästäväinen ja tehdä halpoja tai ilmaisia asioita. En juo, polta enkä biletä öisin, elämä pyörii pienten lasten ehdoilla.

Olisiko täällä sielunsisko tai vaikka samanhenkinen pariskunta? Tykkäisin pidemmän päälle tavata kasvotusten. Asun Vantaalla, Aviapoliksen alueella, eikä minulla ole ajokorttia, joten olisi iso plussa jos asuisit lähellä.

28.11.2022

Moi!

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Oon 25 vuotias vantaalla asuva nainen. Odotammr mieheni kanssa esikoista, joka syntyy helmikuussa. Etsin ystäviä jotka ovat samassa tilanteessa tai muita lapsi arkea pyörittäviä ystäviä tai pariskuntaystäviä (:

Tykkään käydä kävelyillä, kierrellä kirppareilla, pelailla lautapelejä, käydä elokuvissa tai uimassa. oikeastaan mitä vain ikinä mieleen juolahtaa (:

Laita viestiä jos haluat tutustua!

27.11.2022

Ystäviä/juttelukavereita/äitikavereita

Nainen, 29 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka.
Olen 29-vuotias Vantaalainen kahden lapsen äiti, joka kaipailisi uusia ystäviä.

Oon alkuun hieman ujo 🙈
Tuntuu, että kavereita voisi olla enempi ja sellasia, joille voi höpöttää mistä vaan.
Sellaisia uusia luottoystäviä. Ei ole väliä onko sinulla itselläsi lapsia, kunhan tulee vaan juttuun :)

Tykkään paljon ulkoilusta, kierrellä kirppiksiä, höpötellä kahvikupposen äärellä, käydä lenkillä, pelata sulkkista... Mitä nyt sitten keksiikään.

Oletko juuri sinä uusi ystäväni?

Snäpissä voi myös laittaa suoraan
viestiä. Löytyy nimellä mirtsyli

27.11.2022

Harrastekaveri

Nainen, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka!

Kiinnostaako aloittaa uusi liikuntaharrastus, videopeli, tanssi tai jotain muuta. Olen spontaaninen joka asian suhteen. Laita viestiä mikäli innostaa ja on aikaa harrastaa asioita.

26.11.2022

Ystäviä / Juttelukavereita?

Nainen, 35 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka. Olen 35-vuotias nainen Vantaalta. Ajan mittaan ja paikkakunnan vaihdosten myötä vanhat kaverit ovat kadonneet jonnekin, ja elämästä on tullut vähän yksinäistä. Olisi kiva löytää uusia ystäviä joiden kanssa kirjoitella netissä niin arjen kuulumisista kuin toisinaan syvällisemmistäkin jutuista. Ja jos lähellä asutaan niin miksei jossakin kohtaa tavata kahvittelunkin merkeissä. Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, kunhan yhteistä juteltavaa löytyy.

Olen parisuhteessa joten kumppani ei ole etsinnässä. Pidän kovasti kaikista eläimistä, ja tällä hetkellä itseltäni löytyy yksi kissa. Muutoin vapaa-aika kuluu suurelta osin konsolipelien(PS5) ja tv-sarjojen / leffojen parissa.
Laita viestiä niin tutustaan :)

25.11.2022

Hellou

Mies, 30 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei

Olen 30v miehen alku Vantaalta etsin itselleni kaveria vaikka lenkkeilee taikka vaikkapa tuopille joskus 😊

Luonteeltani olen pikkusen ujo mutta kun juttuun pääsee ni kyllä sitä juttua minustakin irtioaa 😊

24.11.2022

Löytyisikö hyviä ystäviä

Nainen, 49 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsinnässä uusia ystäviä. Olen 49-vuotias nainen Vantaalta. Mulla on masennusta. Olen eläkkeellä. Olen kiltti ja hyväsydäminen ja eläinrakas. Yhteyttä voitais pitää soitellen kirjoitellen tavaten. Sinun iälläsi ja sukupuolella ei ole väliä.Voit olla mistä päin Suomea tahansa.Ylipainoa mulla on. Seurakunnat on mun juttu .

23.11.2022

Kavereita pääkaupunkiseudulta

Mies, 32 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Heippa! :)

Olen 32-vuotias vantaalainen mies, joka haluaa laajentaa nykyistä ystäväpiiriään. Ihmisenä olen avoin, empaattinen ja intuitiivinen. Arvostan positiivista elämänasennetta, nokkelaa huumoria ja keskustelutaitoa. Kaikenlaisen tasa-arvon ja monimuotoisuuden ymmärtäminen on mulle ydinarvo. Olen itse avoimesti homo.

Nautin niin syvällisistä keskusteluista kuin leikkimielisestä hulluttelustakin. Keskustelen mielelläni ihmissuhteista, eri taiteista, viihdemaailman kuvioista ja elämästä ylipäätään. Innostun erityisesti komedia- ja draamasarjoista, koskettavista romaaneista, teatterista, keikoista, taidenäyttelyistä sekä kepeistä lautapeli-illoista.

Etsin ystäviä monenlaiseen tekemiseen. Voidaan höpötellä kahvilassa, mennä elokuviin, tanssia yömyöhään baarissa, ihmetellä museoissa, kierrellä kirpputoreilla tai unelmoida viinilasillisen ääressä. Olisi erityisen kivaa, jos susta saisi matkaseuraa.

Jos koet olevasi samanhenkinen, niin laita viestiä ja tutustutaan! :) Toivon, että olet suunnilleen ikäiseni ja että asut pääkaupunkiseudulla.

Ilmoitus ei vanhene. :)

21.11.2022

Etsin kavereita

Nainen, 19 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei,

Olen 19-vuotias nuorinainen Uudeltamaalta(Vantaa) ja etsin uusia kavereita. Harrastan fitness, lenkkeily, musiikinsoitto ja kielet. Oon kanssa todellakin kiinnostunut erilaisista kulttuureista. Etsin ylipäätään mies/poika kavereita noin 18-23 v. En etsi suhdetta, enkä ole edes kiinnostunut. Vaan ihan oikeita ystävyyttä olen etsimässä. Tulen paremmin toimeen miespuolisten kanssa, joten haaveilen ehkä saavani täältä miesparaskaveri🙂.Tietenkin haluaisin kanssa
lisää naiskavereita😊. Tulen kanssa toimeen naispuolisten kanssa, joten ottaakaa vaan rohkeasti yhteyttä.

20.11.2022

Äiti kavereita /kavereita

Nainen, 23 vuotta, Vantaa, Uusimaa

MOIKKA
Olen 23v nainen👩Asutaan vantaalla 🏙
Olen kahden lapsen YH-ÄITI
OLEN KIHLOISSA EN ETSI SUHDETTA
ETSIN KAVEREITA
Itsellä On vaan 3 hyvää ystävää, olis kiva että olis enemmän😊
Sukupuolella ei ole väliä!
Olis kiva nähä livenä eikä, jäis vaan jutteluksi.🤭

Tykkään käydä kirpputoreilla, kaikissa tapahtumista,uimisesta ja nyt oon tykästyny lenkkeilemään, tykkään kanssa hevosista.🐴

Olen sosiaalinen, tykkään kuunnella ja auttaan🥰 laita ihmeessä viestiä jos vaikutan kivalta ja haluaisit tutustua.

👻Snäppi Kuosmanen.senja
Kikki Senkk24👽

19.11.2022

Uusi ystävä

Nainen, 27 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka!

Oon 27 vuotias nainen Vantaalta. Etsin uutta ystävää, jonka kanssa vois touhuta ja jutella kaikenlaista. Omia ystäviä näkee nykyään harvemmin, johtuen eri elämäntilanteista ja/tai että asutaan kaukana toisista. Olisi kiva saada seuraa esim. shoppailemaan, kahville, viikonloppuna vaikka baariin ja oikeestaan ihan mitä vaan keksitäänkään tehdä :)
Oon myös tosi eläinrakas ja harrastan ratsastusta ja mulla on koira. Jos sullakin koira niin lenkkiseurakin ois kiva 😊

Laita viestiä jos kiinnostaa niin jutellaan lisää 😊

18.11.2022

Ystävää/kaveria etsimässä!

Nainen, 47 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Hei oikeassa elämässä seuraa kaipaava!
Olen itse eläinrakas ja minulla on kaksi kissaa. Asun Etelä-Vantaalla. Työskentelen hoitoalalla ja pidän työstäni sillä se on merkittävää ja antaa minulle paljon iloa. Juon viiniä joskus hyvässä seurassa mutta kohtuullisesti eikä minusta ole pubissa jatkuvasti istumaan. Voin lähteä vaikka joskus kyllä bändiä katsomaan,mutta crazybailaus ajat ovat jo takanapäin.
Tupakoinnista olen onnistunut pääsemään eroon.
Pidän matkustamisesta lähelle ja kauas, joten olisi kiva yhdessä tehdä erilaisia retkiä. En omista autoa enkä ajokorttia, joten kiva olisi että asuisit pääkaupunkiseudun lähellä.
Lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa, joten nyt on aikaa aikuiselämässä tehdä kaikenlaisia uusia asioita. Musiikkimaku vaihtelee fiiliksien mukaan. Harrastan runojen kirjoittamista ja kirppiksiä. Tykkään vanhoista esineistä ja asioista.
Olen iästäni huolimatta nuorempi henkisesti. Arvostan hyviä käytöstapoja ja lähimmäisen kunnioittamista. Iloisuus ja huumori on minulle tärkeä, sillä olen itsekkin rempseä ja nauravainen kun minua oppii tuntemaan. Pidän kovasti myös henkisistä syvällisistä keskusteluista.
Toivon että sinulla on minulle oikeasti aikaa juttuseuran ja yhteisen tekemisen merkeissä sillä en ole etsimässä kirjekaveria!
Olisi kiva kuulla jos olet suurinpiirtein saman henkinen ja ikäinen.
Hymyjä päivääsi :D

15.11.2022

kaverihakusessa

Mies, 25 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka!

muutin vähän aikaa sitten vantaalle.
En omista montaa kaveria, ja vietän suurimman osan ajasta yksin. Toivoisin että täältä löytyisi ystäviä, juttukavereita kenen kanssa voisi jakaa omia kuulumisia. Ehkä myös myöhemmin mahdollisesti tavata, ja viettää aikaa yhdessä.

Oon luonteeltani aika hiljainen ja ujo tapaus, mutta ajan myötä muutun avoimemmaksi. En välitä pahemmin bileistä tai baareissa istumisesta.

Etin Kaveria tästä jostain lähiseuduilta että vois usein nähdä halutessaan

Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä!
👻 dduddex1

14.11.2022

Ystäviä tulevalle mammalle 🥰

Nainen, 24 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Oon 24v nainen Vantaalta ja toivoisin löytäväni tätä kautta naispuolisia kavereita!

Odotan tällä hetkellä esikoista ja vaikka mulla ei vuosien varrella koskaan oo erityisen paljon ollu kavereita (max 3 oli yhessä vaiheessa 😂) niin nyt raskaana ollessa oon tuntenu olevani erityisen yksinäinen. Aina välillä oon yrittäny saada uusia tuttavuuksia, mut ei se enää tän ikäsenä tunnu olevan nii helppoo 😓
Olis ihana löytää joku, joka olis myös tosissaan tekemässä uusia ystäviä, ettei juttelu tyssäis heti alkuun. Tietenkää, jos ei vaan energiat matchaa nii sille ei voi mitää.

Oon kiinnostunu ja tykkään muun muassa dokumenteista, kauneudenhoidosta, syväluotaavista keskusteluista, sisustamisesta, historiasta, shoppailuterapiasta, jonkun verran muodista (vaikkei sitä kyllä usein musta huomaa 😂)
Vapaa-aika menee pitkälti vaan kotona koiria ulos vieden ja tik tokkia selaten, joten mitä tahansa tekeminen kodin ulkopuolella kuulostaa tällä hetkellä tosi hyvältä.
Mä en oo mikään erityinen aktiviteettien ystävä, vaan tekemiseks riittää ihan kahvilla/syömässä käyminen tai vaikka kauppojen kiertely.

Ihmisenä oon empaattinen, muut huomioon ottava, ystävällinen, huumorintajuinen ja ymmärtäväinen.
Paremmin en nyt oikein ittestäni osaa kirjottaen kertoo, mutta jos tuntuu, että meillä vois klikata nii todellakin laita viestiä ☺️🖤

Sivu
Takaisin ylös