Ilmoitukset aiheesta #kävely (110 kpl)

 - 
 
Aihe:
#kävely
(tyhjennä)
eilen

Uusia ystäviä?

Mies, 32 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Olen 32-vuotias yksinäinen miespuolinen henkilö Helsingistä, joskaan en oikein osaa ajatella itseäni jo kolmekymppisenä, ja ulkonäköni perusteella minua luullaankin usein selvästi nuoremmaksi. Yleisesti ottaen tulen kuitenkin toimeen monenikäisten ihmisten kanssa. Perusluonteeltani olen rauhallinen, ystävällinen, huumorintajuinen sekä joissakin asioissa ehkä hieman tyttömäinenkin. Kasvokkain tavattaessa olen todennäköisesti myös ujo – ainakin aluksi.

Toivoisin mielellään naispuoleista kaveria, joka olisi iältään jostain noin 20–30 vuoden väliltä, mutta ei se niin tarkkaa ole. Ensisijaisesti olen kuitenkin hakemassa itselleni uusia ystäviä, enkä parisuhdetta, vaikkei senkään mahdollisuus ole poissuljettu, mikäli molemminpuolista kiinnostusta siihen löytyy, mutta voit ottaa yhteyttä aivan hyvin myös ihan vain kaverimielessä.

Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi aluksi tutustua sähköpostitse kirjoittelemalla ja sen jälkeen mahdollisesti jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa sekä tehdä jotain yhdessä. Toivoisin, että olisit valmis kirjoittelemaan aktiivisesti ja ettei yhteydenpito jäisi vain yhteen tai muutamaan sähköpostiviestiin. Listasin tähän viestin avainsanoihin joitakin asioita, joista itse pidän tai olen kiinnostunut. Sinun ei tarvitse pitää kaikista samoista asioista, vaikka tutustuminen saattaa olla toki helpompaa, mikäli löytyy edes joitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Itse tykkään kulkea luonnossa sekä kävellä ja ulkoilla muutenkin. Luonnossa liikkumisen lisäksi luonnontieteet kuuluvat omiin kiinnostuksen kohteisiini. Alkoholia en käytä juuri lainkaan ja tupakkaa en polta ollenkaan. Vapaa-aikoinani käyn usein ulkona kävelemässä, kiertelemässä kirpputoreilla tai kuuntelen musiikkia. Silloin tällöin tulee myös leivottua jotain. Lisäksi olen ollut useaan kertaan isosena sekä avustajana oman kotialueeni seurakunnan rippikouluissa.

Vaikka tunnen moniakin ihmisiä, minulla ei tällä hetkellä ole oikein ketään sellaista kaveria, …

2.12.2023

Syvempien suhteiden etsijä

Mies, 32 vuotta, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Moi, olen 32-vuotias mies Oulusta, jolta ystäväpiirit ovat vuosien saatossa karanneet muille paikkakunnille ja kaipaisin seuraa vaikka lenkille, kahville, leffaan tai vaikka korttipelin pariin juttusille. En niinkään välitä sellaisista isommista tapahtumista tai häslingeistä, vaan sellaiset muutaman ihmisen rauhalliset illanviettäjäiset ovat enemmän oma juttuni.

Vapaa-aikaa tulee vietettyä vanhojen kavereiden kanssa PC:llä pelaillen jonkun co-op pelin parissa samalla discordissa höpisten tai sitten katselen youtubesta jotain videopätkää. Ulkona toiminta keskityy lähinnä pyöräilyyn, kävelyyn tai muuten vain maailman ihmettelyyn. Tupakkaa en polta ja alkoholia voi sen muutaman ottaa seurassa.

Luokittelisin itseni sellaiseksi sekavaksi ambivertiksi, joka päivästä riippuen joko haluaa olla yksin, tai sitten touhuta paljonkin ihmisten parissa etenkin keskustellen. Ihmisten motiivien selvittelyt ja etenkin syvemmät keskustelut ovat lähellä sydäntä. Tykkään kysellä ja kyseenalaistaa asioita, pyrkimyksenä nähdä asiat myös toisten ihmisten näkökulmista. Pärjään monenlaisten ihmisten kanssa, eikä iällä, sukupuolella tai elämäntilanteella ole niinkään merkitystä, vaan tärkeintä olisi, että omaat avoimen ajattelutavan asioille. Tyhmät ja ehkä lapsellisetkin läpät, sekä tilannekomiikka ovat myös asia. Luonto ja eläimet ovat myös lähellä sydäntä näin maalla varttuneella.

Haussa olisi lähinnä syvemmät kestävät ystävyydet, kuin ihmissuhteet, joissa lopulta toisen tuntee vain nimeltä. Jos löydät itsesi tästä tekstistä ja tunnet kaipuuta pintaa syvemmille ystävyyksille niin ota vaan rohkeasti yhteyttä 😊.

25.11.2023

Halloota uudet ystävät! 👋

Mies, 39 vuotta, Uusimaa

MOI!

Etsin oikeita uusia ystäviä.
Ajatuksena on löytää ystäviä kenen kanssa vaihtaa kuulumisia, keskustella päivän eri puheenaiheista ja aiheiden vierestä. Käytäisiin vaikka kahvilla, lenkillä tai nähdään muuten vaan ilman sen kummempaa pläniä tai suunnitelmaa :)
Haen siis ystävää, jonka kanssa voisi välillä myös nähdä livenä.

Onko se tämä ikä jo mikä aiheuttaa sen, että uusien pysyvien oikeiden ystävien löytäminen on niin vaikeaa ellei jopa mahdotonta?

Ystävyydellä tarkoitan sitä, että yhteyttä pidetään puolin ja toisin. Viestiin vastataan ja osaa vastata muutakin kuin juu tai ok.
Osa ilmoituksessaan kehuu, että yhteyden pitäminen jatkuu ja osaa kirjoittaa, mutta toisin käy, edes yhteen viestiin ei vastata...

Nakkaa viestillä jos osaat kirjoittaa muutakin kuin ok ja jaksat vastata enemmän kuin kaksi kertaa viestiin.

13.11.2023

Moikka

Nainen, 50 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsin ystävää/seuraa.
Olen uudessa elämänvaiheessa. Olen herkkä, tunteellinen introvertti ja opettelen uusia asioita itsestäni. Pidän luonnossa kävelyistä. Käyn kävelyllä päivittäin koirani kanssa.

Etsin syvällistä yhteyttä ja keskustelutaitoa ja rehellisyyttä ja myös avoimuutta.
Tärkeää minulle on hyvä yhteys ja uskallus kokea ja kertoa asioita.
Haluatko harjoitella näitä kanssani?
Laita viestiä niin jutellaan lisää.

11.11.2023

Etsin ystävää keskusteluun, kävelyyn ja kaikkeen yhdessäollemiseen / tekemiseen

Nainen, 43 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Etsin kaveria syvälliseen jutteluun, liikkumiseen /urheiluun sekä yhdessä olemiseen / tekemiseen. Olen 43 v. sinkku yh-äiti Vantaalta. Olen joustava ja mun kaa on helppo tulla toimeen. Olen Iloinen, rehellinen, huumorintajuinen ja  oma mokaileva itseni. Olen myös empaattinen,avarakatseinen, kiltti,aito,luotettava. Pidän kiinni sovitusta. 
Käyn kävelyllä ja mielelläni kokeilisin uusia lajeja, jos kaverin sais niihin.  Tykkään monesta liikuntalajista ja nuorempana harrastanutkin, mutta nyt kunto huono ja joitain rajoituksia.
Patikointi, retkeily, jos kaveri hoitaa reitin. Mun suuntavaisto on erittäin vääristynyt, mut jos haluaa pidemmän reissun ja eksyä, niin siinätapauksessa mä näytän suunnan. Juuri huonon suuntavaiston takia en yksin voi patikoida ja joudun kävelemään samoja reittejä, jos pitää kotiinkin ehtiä.   Rakastan keskustelella syvällisiäkin sekä oppii tuntemaan t ja tutustua toiseen .  

Lähden mielelläni, elokuviin, kuuntelemaan musiikkia tai stand uppia. Tykkään löhöillä sohvalla ja katella netfliksiä tai jutella syvällisiä tai miksei pakskanjauhataakin. En kamalasti tykkää käydä baareissa ja olen lopettanut juomisen ja tupakanpoltonkin jo yli 10 vuotta sitten, mutta eiköhän sitä joskus voi vähän juoda. Tykkään pelata lautapelejä ja laitaa yhessä ruokaa vaikken  ooo kummonenkaan kokki. 

Kuuntelen myös välillä äänikirjoja kävelyn yhteydessä tai laittaessani esim. ruokaa. Viimeksi kuuntelin   'äidin petos',  tositarinaan perustuva syytetyn vanhimman tyttären kertomus norjassa v. 2011 mediakohun aiheuttanut pedofiliringistä, Tykkään kuunnella elämänkertoja, dekkareita, esim. Esim. Toray haydenin kirjoista Tykkään, siis niistä tositarinoita en tykännyt hänen fiktiokirjoistaan.Mukavaa päivää juuri Sinulle! Hanna

10.11.2023

Etsin kävely/kahvistelu/kirpputoriseuraa aluen toisista 29-40 vuotiaista naisista.

Nainen, 32 vuotta, Tampere, Pirkanmaa

Heippa. Olen 32 vuotias nainen, jonka harrastuksia on neulominen, juoksu ja pyöräily. Asustelen Tampereella ja olen kihloissa. Olen DISA/DISC testin mukaan vihreä& sininen. Harrastusten lisäksi minulla on mielenkiinnon kohteina: Astrologia, psykologia, kirologia, tarot tulkinnat.

Etsin kävely/kahvistelu/kirpputori seuraa alueen toisista 29-40 vuotiaista naisista. Ikähaarukka on suuntaa antava ja minulle voi laittaa viestiä, vaikka ei olisikaan iältään juuri tuon ikäinen jos kokee että samaistuu minun profiilitekstiin ja kokee että meillä voisi olla yhteisiä puheenaiheita.

Olen ihminen, joka haluaa tavata live-elämässä aika nopeallakin aikataululla, koska koen että sosiaalinen kanssakäyminen on parhaimmillaan silloin kun saan nähdä ihmisen kasvotusten jonka kanssa juttelen. :)

Selvennyksenä vielä erikseen, että etsin vain naispuoleisia kavereita ja en vastaa miesten yhteydenottoihin ollenkaan.

8.11.2023

Hei uusi tuttava!

Mies, 36 vuotta, Porvoo, Uusimaa

Hei,
Olen Porvooseen muuttanut perheellinen 36-vuotias mies. Muuton ja elämäntilanteiden muuttuessa lähiystäväpiirini on jäänyt kilometrimääräisesti hieman turhan etäälle, joten olisi mukava tavata uusia tuttavia lähialueelta.

Olisi kiva vaihtaa ajatuksia arjen kokemuksista ja elämästä, keskustella ajankohtaisista asioista, viettää rentoja iltoja kuppilassa tai kahvilla ja käydä vaikka kävelyllä vaihtamassa ajatuksia. Lähden myös mielelläni mukaan taide-, kulttuur- ja urheilujuttuihin, ja moneen muuhunkin. Mielestäni tapahtumalla ei ole niin väliä jos seura on hyvää.

Sukupuolellasi ei ole minulla merkitystä. Toivon että voit olla oma itsesi seurassani. Iältäsi toivon sinun olevan yli 30-vuotias, mutta onko silläkään lopulta merkitystä jos ajatuksemme ja kiinnostuksemme kohtaavat.

Olisi mukava tutustua sinuun ja kuulla mikä tekee sinusta sinut. Vaihdetaan alkuun vaikka muutama viesti, ja tavataan sitten kävelyn merkeissä kaupungilla. Sovitaan sen jälkeen yhteistuumin tavataanko uudestaan vai kiitetäänkö kohteliaasti kävelyseurasta.

31.10.2023

Hakusessa ystäviä☺️

Mies, 23 vuotta, Vantaa, Uusimaa

Moikka! Olen juuri 23v täyttänyt nuori mies. Etsin uusia kavereita kenen kanssa vaihtaa kuulumisia ja viettää aikaa. Oon kaikkien kanssa toimeentuleva, alkuun hieman ujo. Luonteeltani olen rauhallinen, iloinen, positiivinen, luotettava, ihminen. Eli tosi rento😀 Tykkään oikeastaan tehdä mitä vaan ja perus oleminenkin on kivaa.😃 Jos tuntuu että voitaisiin tutustua niin laita viestiä ja kerro vähän itsestäsi. Mieluiten sellaiset yhteyden otot joita oikeasti kiinnostaisi tutustua ja eikä asuisi kauhean kaukana. .En etsi internet kaveria ☺️Ilmoitus ei vanhene. :)

21.10.2023

Hello, Looking for friends 25-35

Nainen, 33 vuotta, Pori, Satakunta

Hello there,

I'm on a quest to find friends to connect to and expand my social circle. I lived in many countries however it has never been so challenging to make friends or meet people.

My home country is Romania, Bucharest. ❤️

I lead a vibrant life with a multitude of hobbies, from swimming and running to playing volleyball, hitting the gym, crocheting, and embarking on trekking and camping adventures. My interests are as diverse as they come, and I'm always open to exploring new activities and experiences.

One thing you'll discover about me is that I'm a blend of extrovert and introvert. At times, I can be quite talkative, ready to engage in lively conversations, while on other occasions, I might relish the quietude of reflection.

With a strong sense of adventure, I'm eager to step out of my comfort zone and embrace new opportunities and friendships. I'm in the process of building meaningful connections in this city, seeking those who are interested in delving deeper than surface-level greetings.

In my search for a friend, what matters most to me is a reciprocal bond. I hope to find someone who's not just a casual acquaintance but a genuine companion, someone who's there for me as much as I am for them. Together, let's embark on a journey of friendship, language exchange, and shared experiences (both good and bad).

If you're someone who values connection, adventure, and the joys of friendship, I'd love to hear from you. Let's explore the world of language and life together.

I'm not much into texting and prefer meeting, voice calls, or video calls. Not looking for a pen pal.

Warm hugs,
Vasi

15.10.2023

Kulttuurikaveri tai hyvä ystävä hakusessa

Mies, 54 vuotta, Jyväskylä, Keski-Suomi

Pidän teatterista, elokuvista, konserteista.
Perheellisenä miehenä arjen kiireiden vastapainoksi olisi mukava saada fiksua juttuseuraa. Etsin ystävää, en seikkailua (mutten sulje mahdollisuutta pois).
En juurikaan alkoholia käytä, enkä ymmärrä urheilua, mutta voisin olla hyvä ja luotettava ystävä. Olen keskimittaista pidempi, normaalivartaloinen ja kaikin puolin siisti keskiluokkainen, kätevä ja mielestäni fiksu.
Laita viestiä, käydään vaikka kahvilla tai kävelyllä ja jutellaan.

13.10.2023

Ystäviä etsimässä

Mies, 20 vuotta, Helsinki, Uusimaa

Hei,

Olen 20-vuotias mies Helsingistä ja opiskelen Laajasalon opistossa luovaa kirjoittamista. Harrastan aktiivisesti taekwondoa ja lenkkeilyä. Lisäksi luen ja kirjoitan paljon.

Monet vanhoista ystävistäni ovat eri elämäntilanteissa ja siksi etsin itselleni uusia tuttavuuksia. En ole yksinäinen ja minulla on nytkin läheisiä ystäviä, mutta minusta on kiva tutustua uusiin ihmisiin. Sopiva ikähaarukka on 19-21 vuotta. Sukupuolella ei ole väliä.

Pidän sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta toisinaan kaipaan omaa rauhaa. Minua voisi kai luonnehtia Nuuskamuikkuseksi :D. Muuten olen pirteä ja rauhallinen.

Olen aika heittäytyvä, joten melkein mitä tahansa aktiviteettia voi ehdottaa minulle. Voimme esimerkiksi käydä kahvilla tai museossa. Jos kiinnostaa tavata, olen saatavilla.

13.10.2023

Terve!

Mies, 24 vuotta, Tuusula, Uusimaa

Olen 24-vuotias mies Jokelasta, Tuusulasta, ja etsin kavereita, jotka haluavat käydä kävelyillä/lenkkeillä. Rakastan myös keskustella kirjoista, musiikista ja elokuvista, joten jos jaat nämä kiinnostuksen kohteet kanssani, se olisi mahtavaa! Sukupuolella ei ole väliä, tärkeintä on hyvä seura ja yhteiset harrastukset. Jos olet kiinnostunut, laita viestiä!

8.10.2023

Seuraa kaikenlaiseen kivaan tekemiseen!

Mies, 35 vuotta, Turku, Varsinais-Suomi

Etsin kaveria jolla ois motivaatiota tehdä asioita yhdessä sekä löytää syvällinen keskustelu yhteys koska ois kiva höpötellä tekemisen ohessa kaikenlaisesta mitä päähän juolahtaa :)

Kirppikset, kokkaus, pelaaminen, taide, musiikki ja kulttuuri kiinnostaa.

Jos kaipaa fyysisempää tekemistä musta saa kaverin myös
salille, lenkille, pyöräretkelle, retkelle tai vaeltamaan.

Laita viestiä ja ehdota jotain tekemistä! Olen avoin kaikille uusille jutuille myös.

Sivu
Takaisin ylös